LähiTapiola
LähiTapiola haluaa olla enemmän kuin perinteinen vakuutusyhtiö
Asiakkaidensa omistama LähiTapiola on yksi Suomen suurimmista vakuutusalan toimijoista. Yritys tarjoaa muun muassa kattavia vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palveluita.
LähiTapiola haluaa nyt uudistua perinteisestä vakuutusyhtiöstä elämänturvayhtiöksi, jolta asiakkaat voivat saada ennakoivaa ja kokonaisvaltaista apua terveys-, turvallisuus- tai talousasioissa.
Yhteistyö on käynnistynyt alkujaan First Goal Oy:n kanssa, joka on sittemmin yhdistynyt osaksi IQI:ä. Yhteistyö on jatkunut useissa projekteissa jo useiden vuosien ajan.
Osaavaa apua asiakaspalveluratkaisun kilpailutukseen
Yhteistyö alkoi, kun LähiTapiolalle tuli ajankohtaiseksi uudistaa asiakaspalveluratkaisujaan. Yrityksen käyttämä puhelinjärjestelmä haluttiin kilpailuttaa, ja tähän tarvittiin ulkopuolista asiantuntijaa. IQI valittiin vastaamaan kilpailutusprojektin hankejohdosta ja projektipäällikkyydestä.
“Kyse oli valtavasta hankkeesta, sillä järjestelmällä on tässä yhtiöryhmässä yli 4000 käyttäjää ja puhelinjärjestelmään kytkeytyy nykypäivänä niin paljon kaikenlaista muuta, kuten sähköistä ajanvarausta ja vaikka mitä. Se, että tämä pystyttiin hoitamaan niinkin tiukassa aikataulussa koko tämän kokoiseen ryhmään on hieno esimerkki siitä osaamisesta, mitä IQI:llä on”,
Sami Holopainen
LähiTapiolan infrapalveluiden johtaja
“Kilpailutuksen Lopputuloksena päädyttiin vaihtamaan niin järjestelmän toimittaja kuin teknologiakin. Kilpailutuksen avulla saavutettiin teknologisesti meille paljon järkevämpi ratkaisu.”
Jo vuosien hedelmällinen yhteistyö
Onnistunut projekti on vuosien varrella poikinut monia muita yhteistyöhankkeita. LähiTapiola on muun muassa hoitanut paljon erilaisia kilpailutuksia IQI:n avulla.
“Kommunikaatioratkaisujen lisäksi olemme kilpailuttaneet heidän avullaan esimerkiksi työasemamme, tulostusratkaisumme ja erilaisia tarvikkeita.” Sami Holopainen listaa.
Kilpailutusten ohella yhteistyöhön on kuulunut myös paljon muuta asiantuntija-apua.
“Olemme hankkineet IQI:ltä osaamista myös jatkuvan palvelun kehittämiseen, kuten asiantuntijatukea, palvelun seurantaa ja toimittajahallintaan liittyen”, Holopainen sanoo.
Itseohjautuvaa asiantuntijapalvelua
Erilaisilla yhteistyöhankkeilla on tavoiteltu muun muassa kustannussäästöjä, joustoa ja tehokkaampaa toimittajahallintaa. IQI:n asiantuntijat ovat olleet suuressa roolissa projekteille asetettujen tavoitteiden
saavuttamisessa.
“Emme olisi pystyneet saavuttamaan näitä tavoitteita pelkästään omalla porukallamme. Vastuualueemme ovat niin suuria, etteivät omat kätemme riitä”, Holopainen kuvailee.
“Yhteistyö IQI:n kanssa on ollut äärimmäisen ammattimaista, asiantuntevaa ja hyvin itseohjautuvaa. Se on meille hyvin tärkeää, koska se vapauttaa meidät keskittymään omaan työhömme.”
IQI:n asiantuntijat saavat paljon kiitosta myös laaja-alaisesta osaamisestaan ja tarjoamastaan monipuolisesta avusta.
“Se on kokonaisvaltaista asioiden hoitamista. He pystyvät tekemään asioita A:n ja Ö:n väliltä omatoimisesti. Palvelu on myös hyvin joustavaa, ja päivästä ja kellonajasta riippumatta saamme aina apua. Meidän näkökulmastamme saamme äärimmäisen hyvää vastinetta rahallemme.”, Sami Holopainen kertoo.
